Työllisyysrahaston
vuosikertomus 2020

Toimitusjohtajan katsaus

Poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta hoidimme
perustehtävämme hyvin

Lähdimme Työllisyysrahastossa vuoteen 2020 hyvistä taloudellisista asetelmista, joissa rahaston suhdannepuskuri oli lähes sallitussa enimmäismäärässään ja rahaston pitkäaikaiset lainat oli maksettu pois edellisenä vuonna. Vuoden 2020 alussa otimme myös onnistuneesti käyttöön tulorekisterin palkkatietojen hyödyntämisen aikuiskoulutusetuuksien käsittelyssä. Koronaviruspandemia aiheutti totaalisen muutoksen yhteiskuntien toimintaan kaikkialla maailmassa maaliskuussa 2020. Suomi ei ollut tästä poikkeus, ja tämä näkyi myös Työllisyysrahaston toiminnassa. Maaliskuun puolivälissä siirryimme lähes kokonaan etätöihin. Samalla henkilöstömme otti nopean etätyöloikan ja opetteli uusia työskentelytapoja.

Heti koronaviruspandemian alettua oli selvää, että muuttunut talous- ja työllisyystilanne aiheuttaa suuria haasteita rahaston taloudelle ja maksuvalmiudelle. Maaliskuussa Työllisyysrahaston hallitus vetosi Suomen hallitukseen rahaston maksuvalmiuden ja työttömyyspäivärahojen maksatuksen turvaamiseksi. Monilla eri toimenpiteillä ja hyvässä yhteistyössä valtiovallan sekä rahoituslaitosten kanssa voitiin varmistaa se, että merkittävästi kasvaneet työttömyysturvamenot saatiin rahoitettua ja ihmisten tarvitsema työttömyysturva maksettua. Työttömyysturvan rahoituksen turvaaminen oli meille erityisen tärkeä etappi, sillä työttömyysturva saattaa olla sitä saavien ihmisten ainoa tulonlähde, joka takaa heidän päivittäisen toimeentulonsa.

Janne Metsämäki

JANNE METSÄMÄKI
toimitusjohtaja

Vuosi 2020 lukuina

Kerätyt työttömyysvakuutusmaksut

miljoonaa euroa
(3 345)

Maksetut aikuiskoulutusetuudet

miljoonaa euroa
(187)

Maksu Kelalle työttömyyskassaan kuulumattomista

miljoonaa euroa
(206)

Maksut
työttömyys-
kassoille

miljoonaa euroa
(1 639)

Maksut
ansiosidonnaisella
olevien eläketurvasta

miljoonaa euroa
(584)

Suluissa vuoden 2019 luvut. Kerätyt työttömyysvakuutusmaksut ja maksut työttömyyskassoille sisältävät myös valtionosuudet.

Kohokohdat

Suutariliikkeessä työskentelevä mies käsittelee kenkää.

Aikuiskoulutustuen suosio kasvoi vuonna 2020

Aikuiskoulutustuen suosio jatkoi kasvuaan vuonna 2020. Tukea maksettiin viime vuonna yhteensä 186,9 miljoonaa euroa 27 066 aikuisopiskelijalle, kun vuonna 2019 tuen saajia oli 25 701. Kysynnän vakaa kasvu osoittaa, että tarvetta osaamisen uudistamisen rahoitukselle on vuosi vuodelta enemmän.

Asiakas ratsastaa hevosella lumisessa aitauksessa. Ratsastuksen opettaja antaa ohjeita.

Turvasimme työttömyysturvan rahoituksen ja siirryimme onnistuneesti etätyöskentelyyn

Koronaviruspandemian aiheuttama työttömyyden, ja erityisesti lomautusten, kasvu sai aikaan äkillisen ja voimakkaan kasvun rahoittamissamme työttömyysturvamenoissa. Turvasimme etuuksien maksamisen muun muassa laskemalla liikkeeseen joukkovelkakirjalainoja sekä hyödyntämällä suhdannepuskuria ja lainalimiittejä. Koko henkilöstömme siirtyi etätöihin maaliskuusta alkaen toistaiseksi.

Hymyilevä asiakaspalvelija osoittaa sormella kohtaa paperilla, jota asiakas tarkastelee.

Aikuiskoulutustuki uudistui, otimme käyttöön uuden asiointi- ja käsittelyjärjestelmän

1.8.2020 voimaan tulleen aikuiskoulutustukiuudistuksen tavoitteena on entistä joustavampi työn ja opiskelun yhdistäminen. Uudistus muutti palkansaajan aikuiskoulutustuen hakemista, tuen määrää, tukikuukausien kulumista ja opintovaatimuksia. Valmistauduimme uudistuksen tuomiin muutoksiin muun muassa uudella etuuksien asiointipalvelulla ja käsittelyjärjestelmällä sekä automatisoimalla maksuhakemusten käsittelyn.

Rahoitamme laajasti suomalaista työelämää