Meistä terhon kuoressa
Strategia
Tehtävämme on tuoda turvaa työn muutoksissa. Rahoitamme muun muassa työttömyysturvaa ja aikuiskoulutusetuuksia, joilla rahoitetaan työttömien, lomautettujen ja aikuisopiskelijoiden toimeentulo.
Visionamme on olla ylivertainen sosiaaliturvan toimeenpanija. Kuljemme kunnianhimoisesti visiotamme kohti, samalla huolehtien, että toimintamme jatkuvuus on aina turvattuna.
Lähtökohtanamme on jatkuva parantaminen – toiminnan yksinkertaistaminen, tehokkuus ja laadukkuus, sekä ihminen – työnkuvien ja työtaitojen rakentaminen tukemaan kehittymistä.
Työllisyysrahastossa toimintamme perustuu arvoihimme: asiakkaamme ensin, uudistamme, kehitymme, toimimme ja olemme yhtenäinen joukkue. Arvomme toimivat luotsina, joka ohjaa jokapäiväistä työtämme.
Päivitämme strategiset tavoitteemme ja arvomme
Työllisyysrahaston strategian päivittäminen käynnistyi viime syksynä ja toukokuussa hallituksemme hyväksyi rahastolle uudet strategiset tavoitteet: tuotamme digiajan palveluita luotettavasti ja laadukkaasti, nostamme tuottavuutta ja tehokkuutta sekä tuotamme erinomaisen asiakas- ja henkilöstökokemuksen.
Strategian päivittäminen jatkuu kuluvan vuoden syksyllä, kun uudistamme arvojamme yhdessä henkilöstön kanssa.
Missio
Tuomme turvaa työn muutoksissa
Visio
Ylivertainen sosiaaliturvan toimeenpanija
Arvot
Asiakkaamme ensin
Uudistamme, kehitymme, toimimme
Olemme yhtenäinen joukkue